Arviointi on "lakisääteinen juttu"

Aika helpottava tieto!
Lainsäätäjä määrää, on määrännyt koululainsäädännössä 1999 alkaen, että jopa koulujen on harrastettava itsearviointia. Tämä on vähän samanlainen juttu kuin se, että ostaako organisaatio jotakin. Ei osta, ihminen ostaa. Ei koulukaan osaa arvioida, ne ovat ihmiset siellä koulussa, jotka arvioivat. Olen parhaillaan syventävässä harjoittelussa eräässä oppilaitoksessa ja teen itsearviointia omasta oppimisestani. Tekeekö koulukin itsearviointia oppimisestaan? Kyllä se tekee, mutta kuka sen koulussa ihan käytännössä tekee? Opettajatko? Rehtoriko? Yhteistyössä kaikkien kanssa päästäisiin takuulla parhaisiin tuloksiin, mutta aika työläältä prosessilta kuulostaa.

Koska arvioinnin kautta voidaan kehittää koulua ja opetusta, sama pätee myös yksittäisiin opettajiin. Ilman arviointia ei kehity. Silloin, kun arvioidaan koulutuksen vaikuttavuutta tullaan väistämättä myös siihen, miten yksittäiset opettajat ovat onnistuneet työssään. Siinä samalla, kun koulu tai koulutusorganisaatio miettii jatkuvasti kehittymismahdollisuuksiaan, tulee yksittäisten opettajien miettiä omia kehittymissuuntiaan. Arviointi tarkoittaa sitä, että kun ensin on asetettu toiminnalle tavoitteet, niin arvioinnissa pohditaan sitä, miten tavoitteisiin on päästy.

Mikä minua sitten motivoisi arvioimaan? Tulokset ja työstä saatava hyöty. Opin enemmän. Opettajan työhön kuuluu keskeisenä elementtinä oman työn kehittämisen halu (Arra 2006, 57) ja ajattelen arvioinnista samansuuntaisesti kuin reflektiosta. Ovatko ne jopa synonyymejä keskenään? Ei ole helppoa arvioida itseään. Miettiä omia henkilökohtaisia ominaisuuksia ja kehittämiskohteita. Mutta sitä minä parhaillaan teen ja voin kertoa, että surina kuuluu päästä, kun tätä pohdintaa käyn itseni kanssa.

Lähde: Arra, O. 2006. Mikä motivoi arvioimaan? Teoksessa Eero K. Niemi (toim.) Arvioinnilla laatua koulutukseen. Ajatuksia paikalliseen ja seudulliseen arviointiin. Opetushallituksen julkaisu. Arviointi 1/2006. Helsinki. 57-60.