Matkalla oppimisen asiantuntijaksi

Istun kirjastossa ja kuuntelen hiljaisia ääniä. Rapinoita ja sihinöitä, pieniä kolinoita ja askeleen ääniä. Takanani on kymmeniä kirjahyllyjä, kussakin niistä on satoja ja satoja kirjoja. Olisi hauska tietää, kuinka monessa kirjassa käsitellään oppimista. Tiedän, että monessa! Ja huolimatta siitä, että olemme tiedeyhteisössä, johon kuuluu toinen toistaan viisaampia asiantuntijoita, täällä ei ole ketään, joka tietäisi kaiken oppimisesta. Se lohduttaa minua, tulevaa opettajaa.

Olin eilen eräässä tilaisuudessa, jossa eräs opettaja jäi eläkkeelle. Sivulauseessa hän mainitsi, että aikoo vielä opetella uuden kielen! Elinikäinen oppiminen on asia, joka yhä konkreettisemmin on minun elämässäni läsnä. Itse en ole täyttänyt edes neljääkymmentä ja ajattelen, että kunpa saisin aina opiskella. En pidä yhtään mahdottomana ajatusta, että itse joku kaunis päivä väittelisin tohtoriksi. Jos aion tehdä niin, minulla on vielä paljon opittavaa. Myös oppimisesta!

Olen erään tehtävän yhteydessä taas pysähtynyt miettimään oppimista ja sitä, mitä se minun näkemykseni mukaan on. Se on muutakin kuin asioiden omaksumista ja sisäistämistä. Sitä tapahtuu koko ihmisen elämän ajan ja se on keskeisin prosessi ihmisen kehittymiseen liittyen. Se on oikeastaan elämän ehto. Oppimisen teorioista itselleni merkityksellisin on Kolbin (1984) kokemuksellisen oppimisen teoria, jolloin ratkaisevin vaihe koko oppimisprosessissa on reflektointi. Jos miettii ihmisen elämänkokemuksia, niin niihin oleellisesti liittyy uuden oppiminen: koulutukset, työpaikat, perhe... mikä voi opettaa ihmistä enemmän? Olen viehtynyt myös Mezirovin (1991) merkityksenannon käsitteeseen ja ajattelen niin, että vasta sitten ihminen voi ymmärtää uuden asian, kun hän luo tälle merkityssuhteen. Vasta, kun asia jollakin tapaa koskettaa ihmistä, voi hän sen oppia ja sisäistää. Asia täytyy siis työstää perinpohjin, sille luodaan joku henkilökohtainen merkitys ja asia kytketään ihmisen aiempiin kokemuksiin.

Minun mielestäni oppiminen on prosessina ollut aina samankaltainen, mutta tässä valtavassa informaatioyhteiskunnassa ja maailman digitalisoitumisen "oravanpyörässä" oppimiselle luodaan uusia haasteita. Jos ajatellaan, mikä edellä Suomi on menestynyt kansakuntana ja tulee jatkossa menestymäänkin, on vastaus osaaminen. Osaamista, joka on keskeinen kilpailuvaltti, tulee kaikin keinoin edistää ja tässä meitä auttaa se, että ymmärrämme mahdollisimman paljon oppimisesta. Meidän tulisi olla oppimisen asiantuntijoita, jotta pysyisimme ajan hermoilla. Vaikka oppimisesta puhutaan tänä päivänä yhä useammin sosiaalisessa kontekstissa ja vuorovaikutteisena tapahtumana, on oppiminen aina kuitenkin myös yksilön kokemus. Voin lähettää jonkun puolestani luennolle, mutta voiko joku oppia puolestani? Ei voi. Vaikka oppiminen voi joskus olla vaikea kokemus, saattaa oppiminen olla myös elämys. Näin ollen näen oppimisen myös paradoksaalisena asiana.

Pohdittaessa erilaisia oppimisen teorioita alkaen aina behaviorismista ja tultaessa yhä enemmän humanismin ja sosiokonstruktivismin suuntaan, voidaan erotella tiettyjä ajanjaksoja, jolloin joku teoria on ollut vahvassa asemassa. Voidaan ajatella, että kuhunkin aikakauteen sidottuna ylletään jollekin tietylle tasolle tässä asiassa ja on mielenkiintoista pohtia, minkälainen oppimisen teoria on voimissaan kahdenkymmenen tai vaikka sadan vuoden päästä. Oppimista on mahdollista tarkastella eri teorioiden valossa ja minun omassa oppimiskäsityksessäni on ominaisuuksia kaikista teoreettistista suuntauksista.

Oppiminen on termi, jota voi pyöritellä pitkäänkin, mutta ytimekkäästi sanottuna minun mielestäni oppiminen on kehittymistä. Olen elämänmittaisella matkalla oppimisen asiantuntijaksi.