Viestintätaidoista ja viestijäkuvasta

Puheviestinnän taidot näyttelevät tärkeää roolia opettajan osaamisen työkalupakissa. Opetusta voi tukea viestinnällä ja tuntuu suorastaan päivänselvyydeltä avata viestinnän merkitystä ihmisen arkielämässä. Mitä elämä olisi, jos ei olisi viestintää? Elämä ilman kommunikaatiota ja vuorovaikutusta ei kuulosta elämältä lainkaan. Ei siis parane väheksyä niitä taitoja, joita tarvitsemme viestin välittämiseen toiselle ihmiselle. Näitä taitoja voi onneksi harjoitella.

Mitä muut ajattelevat minusta viestijänä? Onko minulla realistinen kuva itsestäni vai luulenko itsestäni liian suuria? Viestijäkuva muodostuu kaikista aiemmista viestijäkokemuksistamme ja minuun vaikuttavat paitsi ne kokemukset, joissa olen onnistunut, myös ne pettymykset ja vaikeat tilanteet, joissa olen saanut palautetta viestinnästäni. Vaikka jännitin pienenä koululaisena laulukokeessa ja jouduin koulunäytelmässä esittämään suurta metsän sientä, oma viestijäkuvani on hyvin positiivinen. Olen saanut viestintätaidoistani enimmäkseen positiivista palautetta. Kuuntelemisen taito on tärkeä osa viestintätaidoista ja siinä on minun kehittämisen paikkani, jota harjoittelen joka päivä.

Minulle puheviestintätaidot ovat lähes sama asia, kuin esiintymistaidot. Opin tänään uuden termin: Viestintäarkuus. Liitän sen jollakin tapaa esiintymisjännitykseen, sillä koen tietynlaisen arkuuden liittyvän siihen, ettei välttämättä ole jostakin syystä tarpeeksi tahtoa olla esillä, esiintyä. Esiintymisjännitys on kuitenkin jotakin enemmän kuin viestintäarkuus. Joku ihminen voi haluta olla mielummin taustalla, eikä hän halua vapaaehtoisesti joutua tilanteisiin, jossa joutuu huomion keskipisteeksi. (Piirretyyppinen viestintäarkuus). Toinen ihminen on sellainen, että hän arastelee aina jotakin tietynlaista tilannetta, vaikkapa sellaista tilannetta, jossa joutuu heittäytymään tai puhumaan pitkään valmistautumatta (Kontekstisidonnainen viestintäarkuus). Henkilö- tai ryhmäsidonnainen viestintäarkuus on sitä, että jännittää jotakin tiettyä ryhmää, jos esimerkiksi esiintymistä on seuraamassa esiintyjälle itselleen tärkeitä ihmisiä, tai hyvin vaikutusvaltaisia henkilöitä, voi se vaikuttaa tilanteen kokemiseen. Tilannekohtainen viestintäarkuus on oikeaa esiintymisjännitystä, sillä ei voi koskaan tietää, mitä tilanteita jännittää.

Minäkin jännitän joskus esiintymistä ja olen tiedostanut, että jännitys on oireiltaan pahimmillaan silloin, kun en voi olla varma siitä mitä tapahtuu. Kun voin luottaa siihen, että kaikki järjestyy, olen turvallisilla vesillä. Opin kerran Outi Mäenpään luennolta, että moka on lahja. Hän opetti minut miettimään etukäteen sitä, mitä pahimmillaan voi tapahtua. Mitä sitten, jos mokaan? Niinpä. Ei mitään.