Ammatti-identiteetti -ajatuksia

Ammatti-identiteetillä tarkoitetaan ihmisen omaan elämänhistoriaan perustuvaa käsitystä itsestä ammatillisena toimijana (Eteläpelto & Vähäsantanen 2006, 26). Tähän määritelmään voimme sisällyttää sekä nykyisen että tulevan käsityksen itsestä suhteessa ammatillisuuteen ja työhön. Ammatti-identiteetti on alati kehittyvä asia ja on näin ollen jatkuvassa muutoksessa. Uudet työtehtävät kehittävät sitä ja niiden myötä ammatti-identiteetti kehittyy läpi ihmisen työhistorian osana yksilön muuta persoonallista kasvua ja kehitystä. Tietoisuus omasta ammatti-identiteetistä auttaa tekemään näkyväksi omaa osaamista ja vahvuuksia, mikä on hyvin tärkeää nykyisillä työmarkkinoilla, joita leimaa jatkuvasti lisääntyvä yrittäjämäisyys ja markkinahenkisyys (Eteläpelto & Vähäsantanen 2006, 27).

Ajattelen tällä hetkellä, että opettajan pedagogiset opinnot ovat tällä hetkellä minun työtäni. Vaikka en ole työelämässä juuri nyt, voin silti pohtia omaa ammatti-identiteettiäni peilaten aiempia kokemuksiani eri työpaikoista kohti tulevaisuuden haaveitani ehkä opettajan tai kouluttajan ammattiin liittyen. Sitä paitsi minulla alkaa pian syventävä harjoittelu, joen olen ikään kuin välitilassa; melkein töissä. Olen nyt jo ylpeä siitä, että saan tulevaisuudessa pätevyyden kouluttaa jotakin opiskelijaryhmää ja koen, että se työ on sellainen työ, jossa ei ole koskaan valmis. Aina on mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta. Arvostan tämän koulutuksen tuomaa pätevyyttä korkealle ja huomaan, mikä merkitys tässä koulutuksessa on omaehtoisella asioiden pohtimisella. Koko ajan tulee eteen uusia juttuja, joihin pitäisi perehtyä vielä paremmin. Tämä tutkinto on osa suurempaa kokonaisuutta, johon liittyy minun aiempi koulutukseni ja osaamiseni, jota olen kerryttänyt työssä oppimisen kautta. Ymmärrän kouluttajan työn vaatimukset, jotka vaihtelevat alati riippuen kouluttamastani aiheesta ja koulutukseen osallistuvasta kohderyhmästä.

Elinikäisen oppimisen eetos tulee vastaamme yhä monimuotoisemmin. Koen itseni kovin nuoreksi, enhän ole edes neljääkymmentä vuotta. Suhtaudun hyvin innostuneesti ja luottavaisesti siihen, että minulle on mahdollista oppia uusia asioita ja kehittyä. Aktiivisuus koko ihmisen elämän läpi korostuu ja ihmiseltä vaaditaan sellaista asennetta, että hän on valmis tarttumaan haasteisiin paitsi kansalaisena myös työntekijänä.

Minulla ei ole realistista kuvaa opettajan työstä. Haluaisin kuitenkin uskoa ehkä liian naivisti, että opettaja pääsee työskentelemään yhteistyössä muiden opettajien, muiden ammattilaisten ja asiantuntijoiden kanssa. Tässä yhteistyössä on tärkeää, että tiedostetaan ja tunnistetaan kunkin yksittäisen henkilön osaamisalueet ja vahvuudet. Siinä ehkä korostuu hiljaisen tiedon merkitys, mutta miten saisimme puettua sanoiksi se, mitä osataan ja hallitaan? Edes yhteisen hyvän vuoksi ja opiskelijoiden eduksi. Se ei ole meille suomalaisille kovin tyypillistä, että itseämme kilvan kehuttaisiin. Silti allekirjoitamme jokainen sen, että jokaisen kyvyille ja tietotaidoille olisi hyvä antaa tilaa ja toistemme arvostaminen on tärkeä asia.

Oma kovin kirjava työhistoriani on hyvä esimerkki tämän päivän ihmisen tilanteesta. Samassa työpaikassa ei ehkä ollakaan kymmeniä vuosia, vaan ihminen kohtaa uusia haasteita, joihin hän tarttuu tai sitten ei. Projektitöitä on koko ajan enemmän ja hankkeet alkavat ja loppuvat ja näin ollen työllistävät aina joksikin aikaa ihmisiä. Ihmiset muuttavat yhä enemmän töiden perässä toiselle paikkakunnalle, onneksi minä sain muuttaa mieheni perässä tutulle paikkakunnalle sen sijaan, että olisin joutunut muuttamaan kauas läheisistäni. Työtä voi tehdä monella eri intensiteetillä ja aina se riippuu ihmisen omasta elämäntilanteesta, minkä verran hän voi panostaa työhönsä. Itse olen antanut suuren painoarvon työlle siihen asti, kun sain lapsia. Sen jälkeen perhe on ollut ensisijainen ”työmaa” ja työ- tai opiskelupaikka toissijainen. En silti ole tehnyt koskaan työtä ns. toisella kädellä. Tarkoitan tässä sitä, että jos esimerkiksi lapsi on sairastunut, työ on jäänyt ja silloin mennään lapsen luo.

Minulla on siinä mielessä jännittävä tilanne, että en koe olevani opettaja, vaikka olen lastentarhanopettaja ja minulla on kouluttajakokemusta. Janoan siis perinpohjaista perehdytystä jo työharjoitteluani varten, jotta voisin hyvin orientoitua tuleviin työtehtäviin. Olen onnellinen siitä, että nyt voin vaikuttaa oman työni suunnitteluun ja toteutukseen ja uskon työpanoksellani olevan merkitystä paitsi itselleni myös muille, esimerkiksi ohjaavalle opettajalleni. Vaikken koe, että olisin vielä opettaja, pystyn hyvin samaistumaan opettajan ammattiin. Osaan kyllä matkia sitä, miten muut opettajat työtään tekevät ja seurattuani useampien opettajien tunteja tiedän joitakin tapoja toteuttaa opetusta. Tokihan kaikki aiemmin minua opettaneet henkilöt vaikuttavat käsitykseeni opettajuudesta ja opettajan työstä. Minulla on ollut hyviä opettajia ja huonoja opettajia, enkä jaksa edes muistaa kaikkia minua opettaneita ihmisiä. Ei kai kukaan jaksa, niin paljon eri opettajia ihmisellä ehtii neljässäkymmenessä vuodessa olla! Tämä kaikki aiempi tieto opettamisesta ja opettajuudesta, työn tekemisestä ja sitoutumisesta luo pohjaa minun ammatti-identiteetin muodostumiselle ja sitä kautta saan rakennusaineita toteuttaa sellaisia suunnitelmia, joista voin itse olla ylpeä. Haluan löytää oman tieni ja oman tapani tehdä työtä ja sitähän minä juuri tässä nytkin harjoittelen.

Odotan innolla palautetta paitsi työtovereilta myös opiskelijoilta ja sitä kautta uskon motivaation pysyvän kohdallaan. Uskon, että motivaatio on yksi tärkeä asia liittyen työssä viihtyvyyteen ja työssä jaksamiseen. Avainasia ammatti-identiteetin muodostumisessa on siis oppiminen. Ympäri mennään ja yhteen tullaan ja kaikki tiet johtavat aina oppimiseen. Mitä minä opin omasta ammatistani, miten minä samaistun ammattiini? Ammatillisen kasvun edellytyksenä on oman työn arvostus ja motivaatio tehdä työtä ja uskon, että ammatillinen kasvu ja ihmisenä kasvu ovat lähestulkoon sama asia.


Lähde:
Eteläpelto, A. & Vähäsantanen, K. 2006. Ammatillinen identiteetti persoonallisena ja sosiaalisena konstruktiona. Teoksessa: A. Eteläpelto & J. Onnismaa (toim.) Ammatillisuus ja ammatillinen kasvu. 26–49.