Tutkimus on vahvasti läsnä meidän yliopisto-opiskelijoiden elämässä. Sitä sanaa viljellään yhtä lailla kahvipöytäkeskusteluissa kuin juhlapuheissakin. Sen merkitys tieteellisen ajattelun kehittymisessä on väistämätön ja me kaikki yliopisto-opiskelijat saamme jonkinasteiset valmiudet tutkia jotakin asiaa syvällisemmin. Kuinka paljon tulemme tulevassa ammatissamme käyttämään näitä valmiuksia? Yliopisto varmasti toivoo, että mahdollisimman paljon.
Yliopisto-opetuksen kehittämisen haasteisiin on vastannut vuosituhannen vaihteessa syntynyt teoria: Tutkiva oppiminen. (Hakkarainen, Lonka, Lipponen 1999). Sen perusidena on, että yksilö määrittää itse ne ongelmat, joista tutkittavassa asiassa on kiinnostunut. Hän rakentaa asioista omia käsityksiään ja etsii jatkuvasti uutta tietoa aiheestaan. Kuka muu voisi keksiä kiinnostavan lähestymistavan aiheeseen, jos ei tutkija itse? Kun hän pyörittelee aihetta ja vaihtaa tarkastelukulmia, hän luo oman käsityksensä asiasta ja tuo käsitys on hänelle itselleen merkityksellinen, jolloin hän siis oppii uutta. (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2003, 64-65). Jos vertaa asiaa vaikka biisin tekemisen problematiikkaan, niin voin luoda sävelkulun, joka omalla sovituksellani kuulostaa minulle uudelta. Silti jossakin päin maailmaa voi olla jonkun muun säveltämä melodia, joka muistuttaa MINUN keksimääni melodiaa, vaikka kyse ei ole plagioinnista. Luon siis oman mallin asiasta, vaikka joku on ehkä tehnyt sen jo ennestään.
Tutkivassa oppimisessa lähtökohtana on ongelma ja tätä ongelmaa lähdetään tarjoilemaan eri tahoille; miten siihen vastaa ajankohtainen kirjallisuus? Entä mitä siitä sanovat opiskelijakollegat? PBL pääsee yhtenä sovelluksena tutkivan oppimisen mallin alle. (Lindblom-Ylänne & Nevgi 2003, 64-65.) Yliopistossa painotetaan kovasti tutkimuksen merkitystä ihan kaikissa koulutusohjelmissa, myös opettajankoulutuksessa. Itse ajattelen oman tutkimusprosessini koko koulutuksen oleellisimmaksi prosessiksi. Tosin kaikki opinnot kietoutuivat jotenkin aiheen ympärille, tarkastelin sen näkökulmasta milloin mitäkin ja olin oikein tyytyväinen koko tutkimusprosessin ajan. Näinpä ajattelen, että tutkimusprosessilla todella oli merkitystä ja sillä on oleellista merkitystä työllistymiseni kannalta.
Jos tutkimus jää irralliseksi työksi, voin hyvin kuvitella, ettei sillä juuri olekaan merkitystä. Jos tutkimuksen aiheeseen kyllästyy, tai tulee muuta ongelmaa ja työ jää junnaamaan, voi se pahimmassa tapauksessa sekoittaa koko opiskelupakan. Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos tiedotti eilen, että opettajien graduilla ja tutkimustaidoilla ei ole vaikutusta työllistymiseen. Rautopuro, Tuominen & Puhakka esittävät aiheellisen kysymyksen siitä, tunnistetaanko tutkivaa opettajuutta ensinkään ja että ovatko Pro gradu -tutkielmien aiheet ensinnäkään työmarkkinoiden kannalta oleellisia. Taivas, että olen kiitollinen siitä, mistä olen graduni tehnyt!
Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. (toim.) 2003. Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. WSOY. Vantaa
Tutkimuksesta julkaistu artikkeli:
Juhani Rautopuro, Visa Tuominen, Antero Puhakka: Vastavalmistuneiden opettajien työllistyminen ja akateemisten taitojen tarve. Kasvatus 4/2011, sivut 316-327.
Tämän blogin avulla pääsen dokumentoimaan omaa oppimistani, tarkastelemaan ja arvioimaan omaa itseäni ja osaamistani sekä minulle merkityksellisiä asioita oppimiseen, opettamiseen ja opiskelemiseen liittyen. Tämän blogin avulla saan paikalleen minulta puuttuvan pedagogisen palikan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti