Minulla oli ilo päästä seuraamaan Marco Bjurströmin ja Ritva Enäkosken luentoa, enkä malta olla jakamatta tätä sisältöä Teidän kanssanne, arvoisat blogini lukijat! Ritva ja Marco halusivat pöllyttää ajatuksiamme ja toden totta he puhuivat asiaa. Ihmisen elämän hyvinvointi lähtee ihmisestä itsestään ja tämä parivaljakko korosti kaikessa myönteisyyden voimaa ja sitä, että hyvästä voi tehdä aina parempaa! Itse tarkastelen tätä luentoa opettajan ja opettajuuden näkövinkkelistä.
Koin hyvin voimakkaasti tänään sen, että minun olisi tärkeää miettiä opettajana, missä asioissa ja tilanteissa olen onnellisimmillani. Milloin koen onnistuvani? Millaisissa hetkissä minulla on työssäni hyvä olla? Jotenkin oivalsin, että tärkeintä ei välttämättä olekaan se, että opetan sitä ja tätä ja tuota. Paljon tärkeämpää on osata luoda sellainen oppimisympäristö ja -tunnelma, että opiskelijat kokevat niin, että he osaavat ja oppivat uutta.
Kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus oppia. Kaikilla on mahdollisuus osallistua, mutta jääkö jonkun aktiivisuus sen takia piiloon, ettei hän ehkä uskalla? Hän pelkää esillä oloa, puhumista muille, omien mielipiteiden esittämistä jne. Mikä rooli minulla on opiskelijoiden rohkaisemisessa? Se rooli on merkittävä. Marco sanoi luennolla, että jokainen työyhteisön jäsen on tunnelman luoja. Niin opettajakin on! Hän on mitä suurimmassa määrin tunnelman luoja. Kuvittelepa mielessäsi tilanne, jossa oppilaat jo istuvat luokassa ja sisään astuu opettaja - mallia ruttuturpa - huokailee ja hengittää syvään, katsoo kelloa, katsoo puhelinta, pyörittelee silmiään jne. Miten se vaikuttaa oppitunnin kulkuun tai opiskelijoiden suhtautumiseen? Tai entä jos luokassa istuu jo ennen opiskelijoiden sinne saapumista opettaja, joka toivottaa kaikille huomenta, joka hymyilee, on sytyttänyt valmiiksi jo valot ja rauhallisesti odottaa, että pääsee töihin. Sitä sopii miettiä.
Jos jokainen opettaja on kerran tunnelman luoja, on minunkin opettajana hyvä miettiä sitä, mikä tunnelma minun mukanani kulkee? Minkälainen olen ollut tänään tai eilen ja ennenkaikkea minkälainen minä haluaisin olla? Tunnelman luonti on valtavan tärkeää ja me opettajat olemme melko vaikutusvaltaisia ihmisiä. Se, minkälainen asenne meillä on itseämme kohtaan, välittyy myös muille. Olemmeko pessimistejä tyyliin
”Elämä on kuolemaan johtava sairaus, joka tarttuu sukupuoliyhteydessä”
(Otsikko Helsingin Sanomassa Lääkäripäivien jälkeen 1999.)
Vai valitsemmeko positiivisemman ja myönteisemmän polun? Voisinko pukea itselleni sellaisen paidan päälle, jossa lukee: Positiivisuus on peestä. Tai että pessimisti ei pety ikinä. En kyllä laittaisi. Mutta voisin aivan hyvin laittaa päälleni "Carpe diem!" -paidan tai "Hyvällä tuulella" -paidan.
Ritva ja Marco pohtivat sitä, miten harva asia tai ominaisuus ihmisellä on ollut sisäsyntyisenä syntymästä saakka. Puhumattakaan taidoista, joita voi harjaannuttaa ja kehittää joka päivä. Asenteenkin voi valita ihan joka päivä. Mitä minä itse voin tehdä, jotta minä voisin paremmin? Miten minä voisin tehdä työtä niin, että se tuottaisi hyvinvointia? Eikö se, jos mikä ole työhyvinvointia?
Jos ajattelen tulevaa ammattiani opettajana, minun kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin voin ensisijaisesti vaikuttaa. Turha minun on miettiä sellaisia ongelmia, joille en voi tehdä mitään. Jotkut asiat ovat sellaisia, että ne on vain hyväksyttävä ja kestettävä. Huonot asiat on hyvä tiedostaa, niitä ei kannata kokonaan lakaista maton alle. Niitä on silti turha vatvoa edes takaisin, ajan voi käyttää paremminkin.
Olen kiinnostunut onnellisuudesta ja ilahduin kovasti, kun Ritva ja Marco toivat esille sen, että keskimääräistä onnellisemmilta ihmisiltä löytyy seuraavat taidot:
Kiitollisuuden taito, läsnäolemisen taito ja anteeksiantamisen taito.
Nämä kaikki ominaisuudet ja taidot ovat hyvin tärkeitä myös opettajan työssä.
"Sitä saa MITEN tilaa", tuumasivat Marco ja Ritva.
(Ja nyt kun kerran tuon laulun mainitsin, en voi olla mainitsematta
Myrskyn jälkeen -laulun sävelellä ja Kari Tapion äänellä:
"Suihkun jälkeen on märkä pää...")
Paljon muustakin he puhuivat, mm. erilaisuuden hyväksymisestä, erilaisista stereotypioista työpaikalla, vuorovaikutuksesta, viestinnästä jne. Välillä naurettiin masu kippuralla, välillä kuunneltiin hipihiljaa. Kaikilla kuulijoilla oli tilaisuuden jälkeen hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti