Suomen hotelli- ja ravintola-alan historia

Saan kunnian tuoda blogiini tiivistettyä tietoa Suomen hotelli- ja ravintola-alan historiasta. Pääsin seuraamaan oppituntia, jossa hotelli-, ravintola- ja catering -alan ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat olivat tehneet hienoa työtä tiivistämällä avainasiat ja tärkeimmät alan kulminaatiopisteet keskiajalta alkaen ja näin sain itsekin kertauksen erittäin mielenkiintoiseen aiheeseen. Kaunis kiitos opiskelijoille, jotka antoivat minulle luvan julkaista tämän tiivistetyn historiikin blogissani!

Hotelli- ja ravintola-ala Suomessa ennen 1700-lukua
(Enbuske, L-K., Väänänen, J. & Luusua, R.)

Majoitus- ja ravitsemistoiminnan ammattimainen harjoittaminen Suomessa on lähtöisin luostareista ja kiltalaitoksista. Varhaisella keskiajalla matkailijat yleensä majoittuivat tuttaviensa ja sukulaistensa luokse ja tarpeen niin vaatiessa tien varressa sijaitsevaan majataloon.

Kuten Keski-Euroopassakin kirkko avasi luostariensa ovet armeliaisuuden ja laupeuden nimissä myös Suomessa. Matkailijoilta ei luostareissa varsinaisesti peritty ruoasta, juomasta ja nukkumisesta maksua. Kilta oli keskiajalle tyypillinen järjestö, jonka nimissä esimerkiksi määrätyn säätyluokan ihmiset kokoontuivat toteuttamaan yhteisiä harrastuksiaan. Useasti kiltojen varallisuus vähitellen karttui, ja ne saattoivat omistaa kiinteistöjä, joiden tilavissa ja jopa edustavissa tiloissa kiltaveljet pitivät kokouksia ja juhlia. Näin toimintaan tuli mukaan myös tarjoilua. Vieraspaikkakuntalaiset saattoivat majoittuakin talon tiloihin.

Kiltajärjestelmä oli tyypillistä lähinnä kaupungeille, joskin kiltoja esiintyi myös maaseudulla. Tutkimalla kiltojen historiaa voidaan päätyä siihen, että ensimmäinen Suomen hotelli sijaitsi Kerttulinmäellä Turussa ja ensimmäinen ravintola samassa kaupungissa von Rettigin talon paikalla joskus 1300-luvun puolivälissä.

Kuningas Kustaa Vaasa lopetti sitten kerralla kukoistavan kiltalaitoksen toiminnan. Ensin hän takavarikoi kirkon omaisuuden ja sitten vuosina 1556-1557 vaurastuneen kiltalaitoksen koko omaisuuden kattiloita ja vispilöitä myöten. Luostari- ja kiltalaitosta voimakkaammin suomalaiseen majoitus- ja ravitsemiselinkeinoon on kuitenkin vaikuttanut majatalolaitos, sillä olihan se toiminnassa 676 vuotta eli vuodesta 1279 vuoteen 1955. Viimeksi mainittuna vuonna näet majatalolaitoksen rippeet vasta poistettiin eräistä pohjoisen kunnista.

Vuonna 1636 annettiin asetus, jossa säädettiin, että jokaisella, jolla oli varoja ja tilaisuus, oli oikeus perustaa yleisen valtatien varteen aina kahden peninkulman päähän majatalo. Yhteiskunta houkutteli yrittäjiä tähän ammattiin ja lupaili jopa etuisuuksia, kuten kuuden vuoden verottomuutta. Yhteiskunnassa oli siis mielletty majatalojen, tavernoiden ja krouvien merkitys kehityksen ylläpitäjänä.


1800-luku
(Kemppainen, K., Niskala, M. & Aaltonen, E.)

Jo 1800-luvun alkupuolella Suomen suurimpien kaupunkien ravintolaelämä oli hyvin kansainvälistä, varsinkin Helsingissä kävi paljon venäläisiä kylpylävieraita. Ravintola-alan yrittäjät ja henkilökunta olivat lähes kaikki ulkomailta tulleita ammattilaisia. Suomalaisen ravintolakulttuurin nousukausi oli 1800-luvun loppupuolella. 1870-luvulta lähtien suomalainen ravintola nähtiin paikkana, jossa tarjoillaan alkoholia, minkä vuoksi ravintolat olivat vaarallisia erityisesti alemmille yhteiskuntaluokille. Ravintolaelinkeinoa ja ravintoloita alettiin säädellä voimakkaasti, koska suomalaisten asiakkaiden ajateltiin olevan taitamattomia alkoholinkäyttäjiä. Sivistyneistö sen sijaan osasi käyttää alkoholia oikealla tavalla, minkä vuoksi sen ravintolaelämää ei ollut tarpeen rajoittaa.

Hotellitoiminnan tavoitteena on tuottaa asiakkaan tarpeita vastaavaa palvelua. Nykyaikainen hotellielinkeino syntyi 1800-luvulla, sen edeltäjiä oli majoituslaitos ja kestikievari. Hotelli -nimitys otettiin käyttöön 1700-luvun lopulla Ranskassa. Vapaa-ajan matkailu alkoi kehittyä Suomessa 1800 -luvun lopulla, jolloin ensimmäiset vapaa-ajan majoituspaikat ja kylpylät aloittivat toimintansa. Majoitustoiminnan kehitystä vauhdittivat elintason nousu, kaupungistuminen, uudet liikennevälineet ja vuosilomalainsäädäntö.

1900-luvun majoitustoiminta
(Puttonen, T., Hietala, J. & Naukkarinen, N)

Suomessa oli vuosisadan vaihteen molemmin puolin vilkasta kylpylätoimintaa lähinnä varakkaille suomalaisille ja venäläisille asiakkaille. Tällöin perustettiin vieläkin toiminnassa olevat Ikaalisten ja Savonlinnan kylpylät. Hotelleja rakennettiin lisää sitä mukaa, kun matkailijoiden määrä kasvoi. Hotelleja käyttivät kuitenkin vain varakkaat ja kaupunkilaistuneet ihmiset sekä tietysti liikemiehet, suosiossa olevat taiteilijat ja ulkomaiset matkailijat. Tavallista kansaa varten oli sekä kaupungeissa että maaseudulla matkustajakoteja. Molempiin riitti asiakkaita.

Aino Ackten vuodesta 1910 järjestämät Olavinlinnan oopperanäytännöt vilkastuttivat kylpylän toimintaa. Lappi oli vuosikymmeniä eksoottinen matkailukohde, jossa vain harvat olivat uskaltaneet käydä, mutta 1930-luvun nousukauden aikana yhä useammat tahtoivat lähteä lappiin hiihtämään. Lapin portti Rovaniemi sai kansainvälisen tason majoitustilat, kun Hotelli Pohjanhovi avattiin vuonna 1936. Vuonna 1938 perustettu hotelli Pallas oli ensimmäinen laskettelukohde.

Tämän vuosisadan alkuvuosina suomalainen hotelli- ja ravintola-ala vakiinnutti asemansa monipuolisena elinkeinona. Se tyydytti matkailijoiden tarpeita laajasti pohjoista myöten. Kylpylätoimintaa harjoitettiin useilla paikkakunnilla. Kieltolain jälkeen ravintola joutui vuonna 1932 OY Alkoholiliike AB:n tiukkaan säännöstelyyn. Baarit olivat kiellettyjä, tanssiminen oli kiellettyä, ja naiset ilman miesseuraa eivät päässeet ravintoloihin. 1900-luvun alussa huoneiden varustukseen alkoi kuulua juokseva, kylmä ja kuuma vesi sekä puhelin. Ensimmäinen täysin sähköistetty hotelli oli vuonna 1931 valmistunut Hotelli Torni.

Vuodet 1940–1960
(Pitkänen, P., Kamula, K., Tiainen, M. & Tuovila, S.)

Sotavuodet olivat koetelleet Suomen hotelleja, rakennuksia tuhottiin ja ruuasta oli pulaa. Hotellien asiakkaat olivat pääasiassa suomalaisia, myöhemmin saksalaisia sotilasvirkamiehiä ja lomailevia sotilaita. Matkailijamäärät kasvoivat 1950- ja 1960-luvuilla, sillä kulutustason noustessa myös yhä useammilla suomalaisilla oli mahdollisuus matkustella ja yöpyä matkallaan hotellissa.

Vuodet sodan päättymisen jälkeen olivat vaikeita ravintoloille. Vaikka rauha oli jo saatu, säännöstelyt jatkuivat ja sotakorvausten vuoksi elintaso pysyi alhaisena. Ravintolatilat olivat rapistuneet. Asiakkaita kuitenkin riitti, sillä sodan päättymistä haluttiin juhlia. Sota- ja säännöstelyvuosien ankeuden katsotaan päättyneen olympialaisiin. Vuoden 1952 Helsingin kesäolympialaiset houkuttelivat ihmisiä joka puolelta maailmaa ja he asuttivat monia hotelleja. Olympialaisten ansioista muu maailma sai enemmän tietoa Suomesta. Ruuanvalmistus oli 1950-luvulla erittäin työvoimavaltaista, kaikki ruoka tehtiin alusta asti. Ulkomaalaiset matkailijat halusivat täällä vieraillessaan maistaa jotain suomalaista, kansallista ruokalajia. Suomessa ei kuitenkaan ollut yhtä kansallisruokaa, vaan jokaisella maakunnalla oli oma ruokaperinteensä. Turisteille kehitettiin suomalaisia ravintolaruokia, suositumpia raaka-aineita olivat metsälinnut, kalat ja erilaiset marjat.

1960-luvulla laskettelusta tuli suosittu harrastus ja lomakeskuksia perustettiin ympäri Suomea. Hotellitoiminta laajeni ja maaseuduille perustettiin ensimmäiset ravintolat, joissa ei ollut hotellitoimintaa. Ei ollut enää pulaa elintarvikkeista ja kansalaiset muuttivat maaseuduilta kaupunkeihin. Matkailun suosio kasvoi, joten Suomi sai vaikutteita ulkomailta.

Vuodet 1960–2000
(Palmu, A., Kurtakko, J., Neitola, R. & Saarinen, H-R.)

Yhteiskunnan rakennemuutos aiheutti 1960-luvulla muuton maaseudulta kaupunkeihin. Tärkein uudistus oli keskiolutlaki, joka tuli voimaan vuoden 1969. Aiemmin ravintolat olivat olleet maaseudulla aina matkailuhotellien yhteydessä, mutta nyt perustettiin keskiolutbaareja lähes joka kylään. Uhkaavan työvoimapulan vuoksi alan koulutusta lisättiin, sekä aloitettiin esimieskoulutus vuonna 1965 perustetussa hotelli- ja ravintolaopistossa.

Majoitus- ja ravintolaelinkeino jatkoi kasvuaan aina 1970-luvun lamakauteen asti. Laman jälkeen elinkeino alkoi kehittää toimintaansa asiakkaiden tarpeista käsin. Samaan aikaan syntyi alalle jälleen työvoimapulaa, johon vastattiin lähinnä laajalalaistamalla työtehtäviä ja toimenkuvia. Samalla alan koulutuksen kehittämiselle muodostui uusia haasteita.
1970-luvun alkupuolella hotelli- ja ravintolayritysten määrä lisääntyi huimaa vauhtia. Lomahotelleja rakennettiin ja ravintoloiden liikeideat monipuolistuivat. Pizzerioita ja baareja löytyi jo jokaisesta kaupungista, samoin lähiökapakka lähes jokaisesta korttelista. Lisäksi etnisten ravintoloiden määrä alkoi lisääntyä ulkomaanmatkailun kasvaessa. 1980-luvulla Suomi kaupungistui ja ravintoloista tuli juppien ja uuden keskiluokan olohuoneita. Ravintoloiden määrä ja tarjonta monipuolistuivat, mukaan tulivat etniset ravintolat, gourmet-ravintolat, musiikkipubit ja pikaruokapaikat.

1990-luvun laman jälkeen henkilökunnan monipuolista ammattitaitoa alettiin yhä enemmän arvostaa. Suomessa majoitus- ja ravitsemiselinkeino alkoi laajentua toisen maailmansodan jälkeen, mutta alan todellinen kasvukausi alkoi 1960-luvulla. Yritysten lukumäärä kasvoi voimakkaasti 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa ja 1990-luvun aikana. Suomi ajautui pitkään jatkuneen nousukauden ja taloudellisen kasvun jälkeen syvään lamaan 1990-luvun alkuvuosina.

Lapin matkailuopisto 2011, kurssi 3HRC11E